Siirry suoraan sisältöön

Tervetuloa tutustumaan aurinkovoimalaamme Lounatuuli-asuntomessuille!

Naantalin Energia on toteuttanut aurinkoenergiapuiston Lounatuulen asuntomessualueella Naantalissa. Aurinkoenergiapuiston arvioitu sähköntuotanto on vuositasolla 88 000 kilowattituntia. Lukema vastaa noin 35 kerrostaloasunnon sähkönkulutusta.

Aurinkoenergiapuiston muodostavat venesataman rannassa olevat aurinkopaneelikatokset sekä älymuuntamo. Optimaalisissa sääolosuhteissa puisto ja talojen kaikki omat aurinkopaneelit voivat yhdessä tuottaa enemmän energiaa kuin asuinalueella kulutetaan. Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun asuntomessualueen sisälle on rakennettu voimalaitos.

Rannan aurinkopaneelikatokset imevät energiaa ylä- ja alapuolelta

Messualueella olevaan venesatamaan on rakennettu kuusi katosta, joiden katteet ovat aurinkopaneeleita. Aurinkopaneeleita on yhteensä 288, ja niiden korkein mahdollinen teho on 106 kilowattipiikkiä. Myös huoltorakennuksen katolle on asennettu aurinkopaneeleita. Läheiselle pellolle on varattu tilaa laajentaa aurinkoenergiapuistoa.

Aurinkopaneelit ovat kaksipuolisia, eli ne ottavat energiaa sekä ylhäältä että alhaalta. Kaksipuolisten paneelien hyötynä on se, että ne keräävät energiaa myös alapinnalta eli veden ja lumen heijastumista. Alapuolelta tuleva energia myös nopeuttaa keväällä lumen sulamista ja sitä kautta lisäsähkön tuottamista.

Aurinkopaneelien keräämä energia muutetaan inverttereillä tasavirrasta vaihtovirraksi ja kootaan yhteen. Sen jälkeen se siirretään maakaapelia pitkin messualueen keskellä sijaitsevaan älymuuntamoon.

Naantalin Energian aurinkopaneelikatokset Naantalin Asuntomessuilla
Naantalin Energian aurinkopaneelikatos Naantalin Asuntomessuilla

Asuintalojen paneelit kasvattavat aurinkoenergian määrää

Aurinkovoimalan lisäksi Naantalin asuntomessualueen taloista arviolta noin puolella on omat aurinkopaneelit, joiden tuottama sähkö menee suoraan asuntojen omaan käyttöön. Messujen teeman mukaisesti erilaiset edistykselliset ja hiilidioksivapaat energiantuotantomuodot näkyvät useiden asuntojen ratkaisuissa.

Naantalin Energia Asuntomessut Talot

Älymuuntamo varastoi ja hoitaa sähkönjakelun

Puiston aurinkopaneeleilla tuotettu energia siirtyy älymuuntamon kautta jakeluverkkoon ja sieltä muun muassa alueen kotitalouksien käyttöön. Akustoon voidaan varastoida aurinkopaneelien tuottamaa sähköä tai energiayhtiöltä ostettua sähköä. Akustoa voidaan ladata edullisen sähkön aikana ja hyödyntää kalliimpana aikana. Akustolla voidaan myös tasata kovilla pakkasilla jakeluverkon huippukuormia.

Sähkökatkon aikana varastoitua sähköä voidaan käyttää esimerkiksi koko alueen katuvaloissa, mikä parantaa turvallisuutta. Erikoisuutena ovat myös älymuuntamon katolla olevat rakenteeseen integroidut aurinkopaneelit.

Naantalin Energia Asuntomessut Muuntamo

Oheisesta kuvasta voit tutustua tarkemmin älymuuntamon toimintaan. 

Alla olevalla videolla on esitelty laajemmin aurinkoenergiapuiston toimintaa. Video: Rajupaja Oy

Koska et ole hyväksynyt evästeitä, upotettua sisältöä ei näytetä.

Esittelypisteemme sijaitsee älymuuntamomme vieressä, aivan messualueen keskellä. Tervetuloa tutustumaan!

Naantalin Energia verkkoalue kartta

Ota yhteyttä