Käärintäkoneita Maskusta maailmalle – sähköä Naantalin Energiasta

Haloila Halli Muokattu

Haloila Oy valmistaa täys- ja puoliautomaattisia lavankäärintäkoneita. Niiden avulla kuormalavan ympärille kääritään kiristekalvoa, kun lavoilla kuljetetaan kappaletavaraa. 

– Asiakkaamme toimivat varsinkin juoma- ja ruokateollisuudessa, mutta myös esimerkiksi rakennusteollisuudessa, kertoo Haloilan Maskun tehtaan Plant Manager Juha Vanhanen.

Vakaa energiahinta on tärkeä

Vuodenvaihteesta alkaen Haloilan tehdas on siirtynyt käyttämään Naantalin Energian sähköä. Sähköntoimittajan valinta tapahtuu yrityksessä aina kilpailutuksen kautta.

– Kilpailutamme sähköntoimittajan vuosittain Schneider Electricin tekemän kartoituksen pohjalta. Kiinteä vuosihinta on se kriteeri, jolla kilpailutukseen pääsee mukaan. Yleensä katsomme yhden vuoden kiinteitä hintoja, joskus kahden vuoden. 

Sähkön vakaa hinta on yrityksen toiminnalle tärkeää, sillä se auttaa ennakoimaan tulevia kustannuksia.

– Haemme aina pitkäaikaista, muuttumatonta energiahintaa. Hinta vaikuttaa päätökseemme eniten, koska toimimme globaalissa ympäristössä. 

Vanhanen on ollut tyytyväinen asiakkuuden alkuun.

– Tarjoukset ja aktiivisuus ovat olleet kiitettäviä ja asiat hyvin hoidossa. Meidän tarvitsi vain allekirjoittaa valmis sopimus, ja vuoden vaihteesta alkaen sähkömme on tullut Naantalista.

Osa kansainvälistä konsernia

Haloila on ollut toiminnassa jo yli 40 vuotta. Nykyään yritys on osa kansainvälistä Signode Industrial Groupia, joka on maailman johtavia teollisten pakkaustuotteiden kuten vanne-, kiristekalvo- sekä suojapakkausten valmistajia. Signodeen kuuluu 100 yritystä, eli toimintaa on lähes joka maassa. 

Haloilan tehtaat sijaitsevat Maskussa sekä Kardjalissa, Bulgariassa. Yrityksellä on Maskussa käytössään kolme 2 000 neliön hallia, ja henkilökuntaa noin 65.

– Kuulumme Signoden Global Wrapping Technology -ryhmään, ja teemme paljon yhteistyötä Bulgarian ja Tanskan tytäryhtiöiden kanssa. Maskussa teemme kokoonpanoa ja asennusta. Koneiden osat valmistetaan muualla. 

Juha Vanhanen Muokattu

Juha Vanhanen on ollut tyytyväinen asiakkuuden alkuun.

Ota yhteyttä