Siirry sisältöön

Ukkosen aiheuttamat häiriöt

Ukkoset aiheuttavat toisinaan myös sähkökatkoja. Niihin kannattaa varautua jo ennakkoon ja varmistaa, että kaikki osaavat toimia ukkosen aikana oikein.

Vaikka Kanta-Naantalin sähköverkot ovatkin pääosin maan alla, on osa sähköverkosta varsinkin Luonnonmaalla edelleen ilmajohtoa ja siten alttiina erilaisille sääilmiöille. Kesällä sääjaksojen vaihtelut tuovat aika ajoin mukanaan ukkosrintamia, joissa salamoinnin lisäksi on rajuja, puuskaisia tuulia. Puuskatuulet ja salamat voivat vaurioittaa sähköverkkoa ja katkoa sähköjä. Vikakorjausryhmät pääsevät korjaamaan sähköverkkoa ja palauttamaan sähköjä vasta, kun työ maastossa on ukkosen jälkeen taas turvallista.

Päivystyksemme seuraa tarkkaan sääennusteita useista eri tietolähteistä. Vaikka säiden vaihteluista on tänä päivänä runsaasti tietoa saatavilla, ei ukkosta ja sen rajuutta pystytä aina etukäteen arvioimaan. Ukkosrintamien kulkureitit ja niiden seuraukset voivat yllättää niin sähköverkkoyhtiön kuin sen asiakkaatkin. Turvallisuudesta huolehtiminen on ehdottomasti aina tärkeintä.

Ukkoselta kannattaa suojata sekä ihmiset että sähkölaitteet

Salaman iskua taloon ei voi estää, mutta vahinkoja voi torjua johdattamalla ukkosenjohdattimen avulla salaman sähkövirran maahan. "Salamasiepparista" eli televisioantenniin tai savupiippuun kiinnitetystä metallipiikistä viedään johtimet räystäitä ja nurkkia pitkin maahan. Talon ympärille kaivettu rengasmainen johdin estää talon lähelle iskevän salaman virran johtumisen talon alle.

Sisätiloissa suoraa salamaniskua suurempi vaara on salaman aiheuttama ylijännite rakennuksen sisäverkossa. Ylijännite aiheuttaa helposti vikoja sähkölaitteisiin ja siksi sähkölaitteet on syytä ottaa ukkosella irti seinästä. Samoin kannattaa muistaa irrottaa tele- ja antennikaapelit. Rakennuksen hyvän maadoittamisen lisäksi jännitepiikeiltä voi suojautua ylijännitesuojin.

Ihmisten turvallisuudesta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Ukkosella ikkunat ja ovet on parasta sulkea ja pysytellä pois niiden läheisyydestä. Myös vesilämpöpattereita on hyvä karttaa, koska ne ovat ukkoselle hyviä maadoituskohteita. Jos ukkonen iskee taloon, se valitsee kohteekseen korkeimman kohdan eli yleensä savupiipun. Piipun noki johtaa sähköä, joten tulisijojenkaan lähellä ei pidä olla.

Jos salamointi yltyy hurjaksi, turvallisin paikka on auto. Salama purkautuu iskiessään auton metallikoria pitkin renkaista maahan.

Ota yhteyttä