Siirry suoraan sisältöön

Myötätuulta tuulivoiman avulla – Naantalin Energia panostaa kestävään tuulisähköön

Tuulisähkö on tulevaisuuden energiaratkaisu, joka kiinnostaa yhä useampaa kuluttajaa. Tämä heijastuu myös tuulivoiman tuotantoon, sillä tuulisähkön tuotannon määrä kasvoi Suomessa viime vuonna 41 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Myös Naantalin Energia panostaa ympäristöystävälliseen tuulisähköön ja on mukana edistämässä tulevaisuuden kestäviä energiaratkaisuja. 

Naantalin Energia Puhuri Tuulimyllyt

Tuulivoima on uusiutuvaa, puhdasta ja päästötöntä energiaa. Sen osuus Suomen sähkönkulutuksesta vuonna 2022 oli 14,1 prosenttia. Tuulisähkön osuus Naantalin Energian myymästä energiasta on kasvanut vuosien varrella runsaasti: vuonna 2015 tuulisähkön osuus oli pari prosenttia, kun taas nykyisin se on jo noin 15 prosenttia. Myymämme tuulisähkö on täysin tuulivoimalla tuotettua ja alkuperätakuulla varmennettua. 

Tuulisähkö tuli alun perin osaksi Naantalin Energian tarjontaa vuonna 2014, kun hankimme osakkuuden Katternö Kraft Oy -energiakonsernista. Konsernin tytäryhtiö Puhuri Oy rakentaa ja operoi omia tuulivoimapuistojaan, joiden perusta on ympäristön kannalta järkevissä ratkaisuissa. Puhuri Oy:n kuusi tuulivoimapuistoa sijaitsevat pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalla, ja niissä tuulisähköä tuottaa 54 tuulimyllyä. Suuri osa Naantalin Energian tuulisähköstä syntyy näiden tuulivoimaloiden avulla. Loput tuulisähköstä hankimme sertifikaatteina Pohjoismaisesta sähköpörssistä sekä Rajakiiri Oy:n tuulivoimapuistojen osaomistajuutemme kautta. 

Tuulivoiman suosio jatkaa kasvamistaan 

Tulevaisuudessa haluamme edelleen kasvattaa ekologisen tuulisähkön osuutta myymästämme energiasta. Puhuri Oy:llä onkin suunnitteilla ja rakentamisvalmiina uusia tuulivoimaloita, joiden rakentamisesta päätetään lähivuosien aikana. Nämä voimalat valmistuvat vuosina 2024–2026. Tuulivoima on nopeasti kasvava trendi, ja uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomeen huimaa vauhtia: arvioiden mukaan tuulisähkö tulee kattamaan 28 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta vuoteen 2028 mennessä. Viime vuonna Suomeen rakennettiin ennätysmäärä uusia tuulivoimaloita, yhteensä 437 kappaletta. 

Tuulisähkön avulla pystytään mahdollistamaan myös uusien hiilineutraalien energiaratkaisujen kehitystä. Esimerkiksi Puhuri Oy:n tytäryhtiö Raahen Monivoima Oy edistää uusia energiaratkaisuja, joissa yhdistyvät tuuli- ja aurinkoenergialla tuotetun sähkön varastointi, vihreän vedyn tuotantolaitos ja vetyvarasto. Raahen Monivoima Oy:n suunnitteilla oleva hanke on erinomainen askel kohti hiilineutraalia Suomea. 

Tuulivoiman tuotanto-osuuden hankkiminen on ollut yhtiön strategiassa tärkeä ja viisas ratkaisu, jonka avulla olemme saaneet neljännen ja tällä hetkellä kannattavan liiketoiminta-alueen yhtiölle. 

Kevätterveisin 

Pasi Haarala 
toimitusjohtaja 

Naantalin Energia verkkoalue kartta

Ota yhteyttä