Siirry suoraan sisältöön

Puhdas sähkö syntyy tuulten tuiverruksesta

Ympäristöystävällinen tuulivoima pyörittää yhä useamman kotitalouden sähkölaitteita. Tuulivoima ei voi yksinään korvata kaikkia muita tuotantolähteitä, mutta käytännössä uusiutuvaa energiaa voidaan vielä valjastaa lähes rajattomasti sähköntuotannon käyttöön. Investoinnit uusiin tuulivoimaloihin ja maailmantilanteen heilahtelut näkyvät kuitenkin vielä pitkään kaiken sähkön hinnoissa.

Naantalin Energia Puhuri Tuulimyllyt - tuulivoimalaitoksia

Tuulivoimaloita nousee Suomeen nopealla tahdilla: viime vuonna rakennettiin 141 uutta voimalaa, ja pian maassamme hätyytellään jo tuhannen tuulivoimalan rajaa. Noin kymmenesosa Suomen koko sähkönkulutuksesta saadaan katettua ekologisella tuulisähköllä, ja kuluvan vuoden tammikuussa tuuliperäisen sähköntuotannon määrä ylitti jopa hetkeksi ydinvoimalla tuotetun.

Suomi on ihanteellinen maa tuulivoiman tuotannolle, sillä täällä on sopivat tuuliolosuhteet ja kustannustehokkaasti sähköä tuottavaa teknologiaa. Naantalissa ei ole omia tuulivoimaloita, mutta tämä ei onneksi rajoita Naantalin Energian tuulisähkön tarjontaa. Suuri osa meidän tuulisähköstämme syntyy Puhuri Oy:n ja Rajakiiri Oy:n tuulivoimapuistoissa, jotka sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaalla ja Torniossa. Loput tuulisähköstä hankitaan sertifioituna pohjoismaisesta sähköpörssistä.

Naantalin Energian sähköstä noin 20 prosenttia on tuulivoimasertifioitua eli täysin tuulivoimalla tuotettua ja alkuperätakuulla varmennettua. Tuulisähkö viipottaa kaukana muiden vihreiden sähkötuotteiden edellä, sillä muut uusiutuvat energianlähteet edustavat noin kuutta prosenttia myymästämme sähköstä. Ekologisuus edellä ajatteleva kuluttaja voi mahdollisuuksien mukaan parantaa omaa hiilijalanjälkeään valitsemalla tuulisähkösopimuksen ja tuottamalla lisäksi itse aurinkosähköä kotiin asennetuilla paneeleilla.

Mitä Keski-Euroopan hinnat edellä, sitä suomalaisten maksut perässä

Tuulisähkön täysipainoinen hyödyntäminen on kuitenkin vasta lähtemässä käyntiin, ja tällä hetkellä valot syttyvät kodeissa yleensä vesi-, ydin- tai fossiilisen sähkön voimin. Siksi muutokset esimerkiksi maakaasun saatavuudessa heijastuvat myös paikallisen energiayhtiön myymän sähkön hintaan monien välivaiheiden kautta.

Sähkön markkinahinnat määräytyvät Pohjoismaisilla markkinoilla, joihin vaikuttaa Keski-Euroopan tällä hetkellä korkea hintataso. Suomessa maakaasun käyttö on varsin vähäistä, mutta muualla Euroopassa riippuvuus maakaasusta on paljon suurempaa. Tästä syystä saatavuuden heikentyminen näkyy loppujen lopuksi myös yksittäisen suomalaisen kuluttajan kukkarossa.

Myös Euroopan maiden ja etenkin Suomen ja Ruotsin välisen siirtokapasiteetin vähyys korottaa hintoja Suomessa, sillä sähkönsiirtoyhteydet eivät riitä nykyisten tarpeiden täyttämiseen. Tähän on tulossa helpotusta tulevina vuosina, mutta nopeita ratkaisuja ongelmaan ei ole. Sähkön hintaan Suomessa on kuitenkin odotettavissa laskua Olkiluoto 3:n täyden tuotannon käynnistyminen syksyllä.

Sähkölaskua pienemmäksi omalla ennakoinnilla

Etenkin pörssisähkön eli SPOT-sähkön ostajat ovat kuluvan vuoden aikana saaneet tottua sähkön hinnan suuriin vaihteluihin. Myös kiinteähintaisissa sähkösopimuksissa on ollut kovaa nousupainetta, mutta sähkölaskun loppusummaa on silti helpompi ennakoida. Pörssisähkön ostaja voi edelleen hyötyä edullisista tuntihinnoista, kunhan seuraa omaa kulutustaan tarkoin.

Työ uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämiseksi on yhä kesken. Muun muassa tuulipuistoihin halutaan nyt panostaa voimakkaasti, mikä lisää lyhyellä aikavälillä kuluja, mutta luo pitkällä aikavälillä parempaa tulevaisuutta meille kaikille. Tätä odotellessa omassa kodissa voi sijoittaa tulevaisuuteen hankkimalla ilmalämpöpumpun tai energiatehokkaita koneita ja laitteita. Alkuinvestointi vie rahaa, mutta samalla sähkölasku pienenee ja tulevaisuus näyttää piirun verran vihreämmältä.


Kesäterveisin,

Pasi Haarala
toimitusjohtaja

Naantalin Energia verkkoalue kartta

Ota yhteyttä