Siirry suoraan sisältöön

Mukana tuottamassa päästötöntä suomalaista energiaa – Naantalin Energia 110 vuotta

1970-luvulla kaikkia suomalaisia koskettanut energiakriisi sammutti valoja myös Naantalissa. Se sai asukkaat soittamaan kiukkuisia puheluita silloiselle asentajallemme, mutta herätti myös pohtimaan Suomen energiaomavaraisuutta. Huoli energian saatavuudesta ja nyt käytävä keskustelu ilmastonmuutoksesta ovat kasvattaneet kiinnostusta päästötöntä ja itse tuotettua energiaa kohtaan. 

Piirros Naantalin kartta ja alueet

Suomalaiset havahtuivat energian riittävyyden ja omavaraisuuden tärkeyteen energiakriisin aikana 1970-luvulla. Kriisi oli seurausta Lähi-idässä käydystä sodasta, jossa Egypti ja Syyria sotivat Israelia vastaan. Öljyntuottajamaat rajoittivat vientiä Israelia tukeviin länsimaihin ja korottivat huomattavasti öljyn hintaa. Tilanne ja asetelma kuulostavat valitettavan tutuilta juuri nyt, kun Ukrainan sota on tuonut myös energiaan liittyviä pakotteita ja vastapakotteita. Energia on edelleen voimakas ase. 

Energiakriisi näkyi myös Naantalissa. Sähköä säästettiin muun muassa siten, että katuvaloista paloi vain joka kolmas. Myös radikaaleja keinoja otettiin käyttöön. Asentaja Georg Holmström muistelee yhtiön 100-vuotishistoriikissa, että päivystäjä laittoi illalla aina yhdestä kaupunginosasta sähköt pois noin tunnin ajaksi. Se sai Holmströmin kotipuhelimenkin soimaan tiuhaan, ja monenlaista soittajaa ja äänensävyä mahtui mukaan. Myös vaimo oli saanut samassa hötäkässä osansa kaupunkilaisten kiukusta.

Yhä enemmän tuulisähköä

Kriisit ovat usein murroskohtia, jotka muuttavat ajatteluamme. Huoli energian saatavuudesta ja nyt käynnissä oleva keskustelu ilmastonmuutoksesta ovat tuoneet esille päästöttömän ja kotimaassa tuotetun sähkön merkityksen. 

Naantalin Energia on ollut kehityksessä mukana tuomassa asiakkailleen erilaisia vaihtoehtoja. Ostimme ensimmäiset tuulivoimaosuudet vuonna 2014 Katternö Kraft -yhtiöstä. Lisää tuulivoimatuotantoa hankimme vuonna 2019, ja tällä hetkellä noin kahdeksan prosenttia myymästämme sähköstä on tuulella tuotettua. Ilokseni voin kertoa, että juhlavuoden aikana hyviä tuuliuutisia on tulossa lisää. 

Aurinkosähköä aurinkokaupungissa

Mikäpä sopisi aurinkokaupunkiin paremmin kuin auringosta saatava energia. Olemmekin hyödyntäneet Karvetin toimipisteemme katolla olevia aurinkopaneeleja jo vuodesta 2014 lähtien. Autotallin katolle asennettujen 24 aurinkopaneelien avulla valaisemme ja lämmitämme noin 400 neliön hallia.

Juhlavuosi tuo monenlaisia toimintaa

Naantalissa kesällä pidettävät Lounatuuli-asuntomessut ovat yksi juhlavuotemme kohokohdista. Sähköverkot ovat olleet valmiina jo toista vuotta, ja loppusuoralla on myös aurinkovoimalan ja älymuuntamon rakentaminen. Voimala tulee tuottamaan sähköä noin 35 kerrostaloasunnon sähkönkulutuksen verran. Kannattaa käydä tutustumassa! 

Juhlavuosi näkyy Naantalin Energian toiminnassa koko vuoden ajan, ja seuraamalla meitä Facebookissa pysyt ajan tasalla. Jos yhtiön vaiheet kiinnostavat, koko historiamme on paketoitu noin puolentoista minuutin mielenkiintoiseen piirrosanimaatioon. Käy katsomassa Naantalin Energian sivuilla

Keväisin terveisin

Pasi Haarala
toimitusjohtaja
Naantalin Energia

Naantalin Energia verkkoalue kartta

Ota yhteyttä