Siirry sisältöön

Pyydä asiantuntija avuksi sähköautojen latauslaitteiden kartoituksessa 

Julkaistu: 18.2.2021

Sähköautojen määrä on jyrkässä nousussa, mikä kasvattaa myös latauslaitteiden kysyntää.  Markkinoilla on monenlaisia latauslaitteita, ja se vaikeuttaa kuluttajan päätöksentekoa. Myös kiinteistön kapasiteetilla on merkitystä. Asiantuntijat auttavat valitsemaan oikein mitoitetun vaihtoehdon kiinteistöön. 

Erangeiq Home Bmw Charging 0019 Web


Viime vuosina ladattavien autojen määrä on liki tuplaantunut. Autoalan Tiedotuskeskus ennustaa, että ladattavien autojen myyntiosuus nousee muutaman vuoden kuluessa jo neljäänkymmeneen prosenttiin. Tämä nostaa myös latauslaitteiden kysyntää.

Latauslaitteet eroavat toisistaan esimerkiksi koossa ja lataustehossa. Osa latauslaitteista on tavallisia ja osa älykkäitä laitteita. Älykkäät latauslaitteet ohjaavat kuormanhallintaa ja voivat seurata kulutusta erillisen sovelluksen tai pilvipalvelun avulla. Sovelluksen tai palvelun kautta voidaan järjestää myös laskutus. Palvelu voi olla hyödyllinen esimerkiksi taloyhtiöissä, kun lasku menee asukkaalle kulutuksen mukaan. 

Asiantuntija avuksi latauslaitteen valinnassa 

Latauslaitteita pohtivan ei tarvitse jäädä yksin. Suosittelen aina asiantuntijan tekemää kartoitusta kiinteistöön. Esimerkiksi Sun Solar Oy:ssa asiantuntija käy aina kartoittamassa asennuspaikan ja neuvoo asiakasta optimaalisen ratkaisun kanssa.  

Latauslaitteiden asennus mietitään aina tapauskohtaisesti. Sähköliittymän koko ja muu sähkönkäyttö vaikuttavat siihen kuinka suuria lataustehoja voidaan käyttää. Tehon tarvetta kannattaa myös pohtia ajatuksen kanssa. Usein toivotaan suuritehoisinta laturia, mutta tarpeettoman suuri lataustehon vaatimus johtaa tarpeettoman suuriin investointeihin. 

Latauslaitteisiin liittyviä palveluita ei kannata pelätä. Vaikka niistä syntyy juoksevia kustannuksia, palveluilla voi saada aikaan merkittäviä säästöjä. Laskutuspalvelu on esimerkiksi erittäin hyvä vaihtoehto, kun lataukseen käytetty sähkö halutaan veloittaa lataajalta. Kuormanohjauksella puolestaan saadaan sähköliittymä hyödynnettyä tehokkaammin, jolloin saatetaan välttyä liittymäkoon kasvattamiselta tai korkeammilta tehomaksuilta. Asiantuntija osaa neuvoa myös palveluiden valinnassa. 

Tutustu Sun Solar Oy:n latauspaketteihin > 

Terveisin,
Lauri Ahlsten,
Datasilta Oy:n myyntipäällikkö

Kirjoittaja vastaa sähköautojen latausratkaisujen ja aurinkosähköjärjestelmien myynnistä Datasilta Oy:ssä ja Sun Solar Oy:ssä. Sun Solar Oy on Datasilta Oy:n tytäryhtiö.

Ota yhteyttä