Siirry suoraan sisältöön

Varaudu sähkökatkoihin ja tehopulaan ennalta

Naantalin Energian sähkön toimitusvarmuus on erinomaisella tasolla. Varmuudesta huolimatta syysmyrskyt voivat joskus yllättää ja aiheuttaa sähkökatkoja. Tulevana talvena sähkökatkoihin on hyvä varautua muutenkin, sillä kovilla pakkasilla sähköä ei välttämättä riitä kaikille ja meidän kaikkien kohdalle saattaa osua suunniteltu sähköpulan aiheuttama tai suunnittelematon sähkökatko. Olemme koonneet muutamia vinkkejä, joiden avulla voi toimia turvallisesti katkon aikana.

Sähkölinja lumisessa metsässä

Sähkökatkosta ei tarvitse soittaa päivitysnumeroomme, sillä meillä on jo tieto siitä, että sähköt ovat poikki. Soita vain siinä tapauksessa, jos itselläsi on havainto häiriön aiheuttajasta. Esimerkiksi sähkölinjalle kaatuneen puun tarkka sijainti kannattaa ilmoittaa. Älä kuitenkaan tee raivaustöitä itse.

Sähkökatkon sattuessa on hyvä muistaa kääntää kaikki päällä olleet kodinkoneet pois päältä. Käännä myös pesukoneen hana kiinni, sillä pesukone voi vioittua katkosta ja aiheuttaa vesivahingon. Yksi valo kannattaa jättää päälle, jotta tiedät, milloin valot palaavat. Kun sähköt palaavat, kannattaa laitteita ja valoja käynnistellä hiljalleen – ei siis kaikkia kerralla päälle.

Jos sähkökatko pitkittyy, syö jääkaapissa lämpenevät ruoat pois. Pakastinta ei kannata avata turhaan. Mikäli vettä tulee, käytä sitä vain välttämättömään. Jos sähköt käyttäytyvät palauduttuaan oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, voi syynä olla nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita sekä tulipalon ja sähköiskun vaara. Katkaise sähköt välittömästi pääkytkimestä varoen koskettamista pääkeskuksen metalliosiin ja ota yhteys Naantalin Energiaan.

Pidä kotona kotivaraa

Jokaisen kotoa tulisi löytyä kotivara, jonka avulla pärjää vähintään 72 tuntia. Kotivarana on järkevää pitää sellaisia huoneenlämmössä säilyviä ruokia, jotka kuuluvat muutenkin perheen ruokavalioon. Näin tuotteet pysyvät normaalissa kierrossa eivätkä pääse pilaantumaan. Vettä on hyvä varata kaksi litraa henkilöä kohden per vuorokausi, mielellään enemmän.

Kotona kannattaa aina säilyttää kynttilöitä ja taskulamppu, jotta sähkökatkon aikana on tarjolla jotain valoa. Lisäksi jokaisella olisi hyvä olla kotona paristokäyttöinen radio, sillä radioyhteydet toimivat myös sähkökatkon aikana. Varaa kotiin myös lisäparistoja radioon ja taskulamppuun. Puhelinta voi pidemmän katkon aikana ladata joko kannettavasta varavirtalähteestä tai esimerkiksi autosta.

Seuraa ohjeita radiosta

Mikäli nettiyhteydet toimivat, voit tarkistaa sähkökatkon aikana uutiset Naantalin Energian nettisivuilta tai Facebookista. Jos nettiyhteydet ovat katki, kuuntele uutisia ja ohjeita Radio Suomen tai paikallisradion kanavilta.

Lisäohjeita pidempien sähkökatkojen varalle voit lukea Puolustusministeriön julkaisusta >

Sähköpulan aiheuttamat alueelliset katkot Naantalin Energian alueella

Valtakunnan kantaverkosta vastaava Fingrid antaa paikallisille sähköverkkoyhtiöille tiedon sähköpulasta. Sähköpula ajoittuu todennäköisimmin kovimpiin kulutuspiikkeihin arkiaamuna klo 7–9 ja alkuiltaisin klo 16–18. Tällaiset sähkökatkot toteutetaan suunnitelman mukaisesti johtolähtöjä avaamalla ja kiertävinä katkoina. Yksittäisen sähkökatkon pituus on noin kaksi tuntia. Katkoja voidaan joutua tekemään samalle alueelle useammin kuin kerran, mutta kahden sähkökatkon välissä on aina oltava useampi tunti aikaa.

Ensimmäiseksi kytketään sähköjä pois alueilta, joissa on pääasiassa pientaloasumista (taajamat ja haja-asutusalueet). Sähköpulan pitkittyessä tai tarvittavan tehomäärän ollessa suuri voidaan joutua katkaisemaan sähköjä myös alueilta, joissa on tiheämpää kerrostaloasumista, palveluita ja suurempaa teollisuutta. Katkojen määrää tai edes tarkkoja alueita ei etukäteen tiedetä, mutta toki niistä pyritään tiedottamaan heti, kun tieto on meille tullut.

Turhaa paniikkia ei tästä pidä aiheutua, mutta varautuminen on järkevää!


Marraskuisin terveisin,

Pasi Haarala
toimitusjohtaja

Naantalin Energia verkkoalue kartta

Ota yhteyttä