Siirry sisältöön

Varmaa sähkönjakelua ympäri vuoden

Julkaistu: 7.12.2020

Suomessa myrskyistä johtuvia sähkökatkoja sattuu eniten loppusyksystä ja alkutalvesta. Keväällä ja kesällä katkojen aiheuttaja on yleensä jokin eläin, kuten lintu tai orava. Vaikka katkoja joskus sattuu myös Naantalin Energian toimialueella, on toimitusvarmuutemme huippuluokkaa ympäri vuoden.

Ne Blogikuva Joulukuu Myrskyt


Ilmajohtoverkkojen kohdalla sähkökatkoja aiheuttavat usein kovalla tuulella kaatuvat puut tai putoavat oksat. Myös eläimet voivat tehdä tuhoa sähköjohdoille. Maakaapeliverkon viat taas johtuvat usein esimerkiksi kaivinkoneen kolhaisusta, jolloin maakaapeli vaurioituu tai menee poikki.

Asiakkaalle sähkökatkot näyttäytyvät onneksi useimmiten hyvin lyhyinä, yleensä noin minuutin mittaisina katkoina. Viat ovat tällöin ohimeneviä ja sähköasemien suojaus hoitaa sähköt takaisin päälle automaattisesti.

Toimitusvarmuutta maakaapeloinnin ja puistomuuntamoiden myötä


Naantalin Energian alueella pitkät sähkökatkot ovat harvinaisia. Viime vuosina jakeluhäiriöiden keskimääräinen kesto on alueella ollut vuodessa noin yhdeksän minuuttia asiakasta kohden, kun maanlaajuisesti sähköyhtiöiden keskiarvo on tunti ja kaksi minuuttia vuodessa asiakasta kohden.

Toimitusvarmuuteen vaikuttaa se, että Naantalin Energia on investoinut voimakkaasti säävarman sähköverkon rakentamiseen vuodesta 2014 lähtien. Sähköverkon maakaapelointiaste on noussut pienjännite- ja keskijänniteverkossa yli 80 prosenttiin. Pylväsmuuntamot on korvattu maakaapeloinnin yhteydessä puistomuuntamoilla. Tämä näkyy asiakkaillemme entistä lyhyempinä keskeytysaikoina. Säävarman sähköverkon rakentaminen jatkuu vielä vuoteen 2029 saakka.

Varaudu sähkökatkoihin

Vaikka sähkökatkoja harvemmin alueellamme sattuu, on niihin hyvä kuitenkin varautua etenkin pimeään ja kylmään vuodenaikaan sekä kaupunkikeskusten ulkopuolella asuttaessa.

Varmista, että kotoa löytyy ainakin seuraavat asiat:

  • taskulamppu ja pattereita
  • kynttilöitä
  • paristokäyttöinen radio
  • varasulakkeita
  • polttopuita, jos asunnossa on takka

Sähkökatkotonta ja rauhallista joulukuuta toivottaen,

Jarno Ala-Kokko
verkostopäällikkö / Naantalin Energia

Lue nettisivuiltamme lisää, miten toimia sähkökatkon sattuessa >

Ota yhteyttä