Siirry sisältöön

Toimi oikein sähkökatkon sattuessa

Julkaistu: 2.12.2019

Naantalin Energia Takka


Sähkökatkoja voivat aiheuttaa monet erilaiset tekijät luonnonvoimista teknisiin vikoihin. Sähkökatkoihin on jokaisen talouden hyvä varautua ennalta, sillä esimerkiksi kovien myrskyjen jälkeen korjaustyöt voivat kestää kauan. 

Naantalissa sähköverkkoyhtiöiden toimitusvarmuus on hyvä. Naantalin Energian pienjänniteverkosta on maan sisässä jo lähes 80 prosenttia ja keskijänniteverkosta lähes 60 prosenttia. Jakeluhäiriöt Naantalin alueella ovatkin harvinaisia. Viime vuosien keskiarvot osoittavat, että sähkönjakelun keskeytysaika oli Naantalissa vain 0,22 tuntia, kun valtakunnallisesti luku on noin 2,37 tuntia. 

Joskus luonnonvoimat tai tekniset viat voivat kuitenkin keskeyttää sähkönsaannin. Sähkölinjojen päälle voi kaatua puita tai kasaantua lunta ja jäätä. Talvella myös kova pakkanen voi aiheuttaa sähkökatkoja. 

Valojen sammuessa tai laitteiden pimentyessä on ensin hyvä tarkistaa, onko kyse sähkökatkosta vai mahdollisesti yksittäisen sulakkeen palamisesta. Jos koko asunto on pimeänä, eivätkä mitkään laitteet toimi, kannattaa tarkistaa myös asunnon pääsulake. Mikäli valot ovat selvästi pois myös lähitaloista ja kaduilta, on kyseessä todennäköisesti laajempi sähkökatko. 

Seuraa uutisia radiosta, sammuta laitteet ja pidä kylmälaitteet suljettuina 

Katkon aikana tarkista uutiset ja sähköyhtiösi nettisivut älypuhelimella sekä kuuntele uutisia ja ohjeita paikallisradion kanavilta. Sähkökatkon aikana tulee välttää turhia puheluita, jotta verkot pysyvät ruuhkattomina ja hätäpuhelut pääsevät nopeasti läpi. Ilmoita sähköyhtiöllesi myös havaitsemistasi linjojen vaurioista. Älä kuitenkaan tee raivaustöitä omin päin. 

Katkon aikana kodin valot ja sähkölaitteet tulee laittaa pois päältä. Mikäli et muista, oliko laite päällä ennen katkoa, irrota laite verkkovirrasta. Etenkin liedestä, kahvinkeittimestä, silitysraudasta ja pesukoneesta on tärkeää katkaista virta. Sähköjen palautuessa ne voivat aiheuttaa tulipalovaaran mennessään uudelleen päälle. Yksi lamppu kannattaa kuitenkin jättää päälle, jotta tietää, milloin sähköt palaavat. 

Pesukoneiden hanat tulee kiertää kiinni, sillä pesukone voi vioittua katkosta ja aiheuttaa vesivahinkoriskin. Jääkappia ja pakastinta ei kannata avata turhaan. Pakastimessa ruoka säilyy jäässä lähes vuorokauden, jos pakastimeen ei pääse lämmintä ilmaa. Sähkökatkon pitkittyessä jääkaapista on järkevää syödä lämpenevät ruoat pois. Kun sähköt palaavat, ota laitteita käyttöön vähitellen. 

Varaudu myös pitkiin sähkökatkoihin

Pitkät sähkökatkot ovat Suomessa harvinaisia. Ilman sähköä kuitenkin pärjää, kun sähkökatkoon on varautunut ennalta. 

Kotona on hyvä säilyttää paristokäyttöistä radiota. Matkapuhelimeen kannattaa hankkia varavirtalähde – katkon aikana puhelinta voi ladata myös autossa. Kotona pitäisi säilyttää katkojen varalta ainakin yksi paristoilla toimiva taskulamppu ja muutama varapatteri. Mikäli kodissasi on takka tai puuliesi, pidä yllä riittävää polttopuuvarastoa. 

Sähkökatkot voivat vaikuttaa myös veden saantiin. Vettä kannattaa katkon aikana käyttää vain välttämättömään. Kotona on sähkökatkojen varalta hyvä säilyttää pullovettä sekä hyvin säilyviä ruokia kuten säilykkeitä, näkkileipiä ja keksejä. Myös lääkekaapin sisältö on hyvä pitää riittävänä – esimerkiksi kosteuspyyhkeet ja desinfiointiaine voivat tulla tarpeeseen, jos vettä ei tule. 

Tiedätkö, miten toimia sähkökatkon aikana?

  • tallenna matkapuhelimeesi sähköyhtiösi vikapalvelunumero (02 435 2500)
  • soita vikapalveluun vain, jos sinulla on tietoa katkon aiheuttajasta
  • älä tee itse mahdollisia raivaustöitä, vaan ilmoita havaitsemastasi vauriosta sähköyhtiöllesi 
  • hanki kotiin paristokäyttöinen radio
  • hanki matkapuhelimeesi varavirtalähde ja pidä varavirta ladattuna
  • varmista, että kotona on ainakin yksi paristoilla toimiva taskulamppu ja varapattereita
  • varmista, että kotona on kynttilöitä, tuikkuja ja tulitikkuja
  • pidä yllä riittävä polttopuuvarasto, mikäli kotona on takka
  • pidä kotona varalla pullovettä tai mehua
  • pidä kotona pieni varasto hyvin säilyviä ruokia kuten säilykkeitä, lastenruokia, näkkileipiä ja keksejä
  • pidä lääkekaapin sisältö riittävänä ja käyttökuntoisena
  • kun sähköt palaavat, ota laitteita käyttöön vähitellen 
Ota yhteyttä