Syksyn saapuessa hämärä laskeutuu joka päivä aikaisemmin ja toimivan valon merkitys kotona kasvaa. Kysyimme valaistuksen asiantuntijalta Karawatski Oy:sta vinkkejä toimivaan valaistukseen ja sen suunnitteluun. Valaistusta suunnitellessa olisi hyvä miettiä, mitä kyseisessä tilassa tehdään.

– Lähtökohtana olisi hyvä miettiä tilan käyttötarkoitusta ja millaista
tunnelmaa sinne haetaan. Näiden myötä määrittyy valaistuksen tyyppi ja
teho. Monesti samassa tilassa voidaan haluta eri aikoina erilaista
tunnelmaa, jolloin valaistuksen pitäisi olla säädettävissä tai tilassa
pitäisi olla useampia valaisimia eri tilanteisiin, kertoo Karawatski
Oy:n toimitusjohtaja Iiro Karawatski.
Valitse valaistukselle sopiva sävy
Valaistuksen värilämpötilalla on väliä.
– Yleisimmät värilämpötilat sisävalaistuksessa ovat 3 000 kelviniä ja 4 000 kelviniä. 4 000 kelviniä on yleisesti käytössä esimerkiksi työpaikoilla ja kouluissa, ja se määritellään yleensä neutraalin valkoiseksi. 3 000 kelviniä on perinteisesti ollut Suomessa asuintiloissa yleisempi. Hyvä nyrkkisääntö on se, että 2 700 on lähellä hehkulamppua, 3 000 on vähän lämpimämpi ja 4 000 joidenkin mielestä jo hieman kylmä. Sävy on loppujen lopuksi kuitenkin makuasia.
Jos ei ole varma omaa silmää miellyttävästä värilämpötilasta, kannattaa eri värejä kokeilla ennen päätöstä.
– Eri sävyjä voi edullisesti ja helposti kokeilla valaisimessa, jossa on vaihdettava valonlähde. Normaalivalaistuksessa en lähtisi sekoittamaan eri värilämpötiloja samassa tilassa, kertoo Karawatski.
Valaise energiatehokkaasti
Valaistuksessa ja sen suunnittelussa on hyvä huomioida energiansäästö.
– Käytännössä kaikki uusi valaistus on jo energiaa säästävää LED-valaistusta. Suurimmat erot tulevat valaistustavan ja valaisimen hyötysuhteesta sekä ohjauksesta. Suurimmat hyödyt energiansäästöä ajatellen saadaan läsnäolotunnistuksesta ja oikein toimivista hämäräkytkimistä. Esimerkiksi epäsuora valaistus taas on vähemmän energiatehokasta valaisua, mutta perustellusti sitäkin voi käyttää. Energiansäästön kannalta kiinnittäisin huomion valaistukseen, jota kukaan ei ole näkemässä tai josta ei ole juurikaan hyötyä.
Kauniit valaisimet kiinnostavat kuluttajia, mutta valaisimen valinnassa olisi hyvä ottaa huomioon kauniin ulkomuodon lisäksi myös valaisimen käyttötarkoitus.
– Valaisimet valitaan useimmiten ulkonäön perusteella eikä käyttötarkoituksen tai toimintaperiaatteen mukaan, mikä taas vaikuttaa valaistuksen toimivuuteen.
Hyödynnä luonnonvaloa
Valaistuksen suunnittelussa pitää muistaa myös luonnonvalo.
– Luonnonvalo on kaikkein tärkeintä ja arvokkainta valoa. On ensisijaisesti arkkitehdin tehtävä ottaa siitä kaikki irti. Kuitenkin juuri hämärtyviin hetkiin on mukava lisätä hieman valoa niihin paikkoihin, joihin toimintojen tai visuaalisen mielenkiinnon vuoksi sitä kaivataan
– Myöskään varjoa ei saa unohtaa. Se on hyvässä valaistuksessa yhtä tärkeä elementti kuin valo, summaa Iiro Karawatski.