Siirry sisältöön

SÄHKÖN PUHELINMYYNNISSÄ ARVELUTTAVIA KEINOJA

Julkaistu: 20.2.2014

KULUTTAJAN KANNATTAA OLLA TARKKANA, KOSKA SÄHKÖN PUHELINMYYNNISSÄ ON ARVELUTTAVIA KEINOJA

PUHELIMITSE TAPAHTUVASTA SÄHKÖNMYYNNISTÄ TULEE KILPAILU- JA KULUTTAJAVIRASTOLLE VIIKOITTAIN KYMMENIÄ VALITUKSIA. MUUTAMAT YRITYKSET KÄYTTÄVÄT HARHAANJOHTAVIA KEINOJA JA JOPA SUORANAISIA VALHEITA PUHELINMYYNNISSÄ. RUOTSISSA ASIATTOMAAN PUHELINMYYNTIIN ON PUUTUTTU LAKIMUUTOKSELLA.

Kyseisten yritysten myyntikeinot ovat usein hyvin arveluttavia. Myyntivalttina puhelinmyynnissä on käytetty muun muassa sähkön myyntihintaa, mutta siirtohinta on saatettu jättää kokonaan mainitsematta.

– Monille kuluttajille on epäselvää, että sähkön hinta muodostuu sekä myyntihinnasta että siirtohinnasta. Vain myyntihintaa voi kilpailuttaa. Myyntiporkkanana saattaa olla myös houkutteleva lupaus ilmaisesta sähköstä kuukauden ajaksi. Myyjä ei välttämättä kuitenkaan mainitse, että sähkönsiirrosta tulee normaali maksu myös tuon kuukauden aikana. Yksi edullinen kuukausi ei myöskään tee sähköstä kokonaisuudessaan halpaa, kertoo Naantalin Energian toimitusjohtaja Pasi Haarala.

Monelle asiakkaalle jää myös sellainen kuva, että puhelinmyyntiyritys tekee yhteistyötä paikallisen sähköyhtiön kanssa. Kyse ei kuitenkaan ole yhteistyöstä, vaan siitä, että paikallinen sähköyhtiö hoitaa sähkönsiirron.

– Harhaanjohtava sähkönmyynti on kohdistunut usein kerrostaloissa asuvaan varttuneempaan väkeen. Ystävällisen myyjän soitto saattaa olla koko viikon kohokohta monelle vanhukselle. Kaikilla ei ole perheen, sukulaisten tai ystävien luomaa turvaverkostoa.

Haaralan mukaan tämäntyyppistä käytäntöä soveltavat harmaalla alueella toimivat sähköä puhelimitse myyvät yhtiöt, joita Suomessa on muutama. Osa näistä yrityksistä toimii ulkomailla, muun muassa Thaimaassa. Muun muassa Suomen Energiayhtiö on saanut kuluttajaviraston huomautuksen epäasiallisista myyntimenetelmistä.

SOPIMUS ON SOPIMUS

Moni kuluttaja ei tiedä, että puhelimen kautta tehty sopimus myös ilman allekirjoitusta on sitova sopimus.

– Alan epämääräiset toimijat käyttävät tätä häikäilemättä hyväkseen. Asiakas on usein siinä uskossa, että hänen puhelimessa tekemänsä sopimus pätee vasta sitten, kun hän on allekirjoittanut kotiin tulevan sopimuksen. Näin ei kuitenkaan ole. Asiakkaan ei tarvitse allekirjoittaa sopimusta: jos asiakas ei kahden viikon kuluessa ole antanut kuulua itsestään, niin sopimus astuu voimaan. Asiakasta voidaan harhauttaa myös muun muassa kysymällä vain henkilötunnuksen kolmea viimeistä numeroa, ja sen jälkeen myyjä käyttää puuttuvan numeron hakemiseen internetissä olevaa ohjelmaa, kertoo Haarala Naantalin Energia Oy:stä.

ONGELMA KASVAA VIIKOITTAIN

Mikä on sitten Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanta ulkomailta tapahtuvaan puhelinmyyntiin? Kenen puolelle ja millä tavoin asettuu virasto, jonka tehtävänä on kuluttajaturvan suojaaminen?

Kilpailu- ja kuluttajaviraston osaston lakimies Jukka Kaakkola toteaa, että sähkönmyynnistä puhelimitse on muodostunut iso ongelma kuluttajalle.

– Meille tulee viikoittain kymmeniä valituksia asiasta. Jokaisessa valituksessa on yhdistävänä tekijänä juuri puhelinmyynti. Tämä on saatava loppumaan. Lainsäädäntöä on kiristetty vuosien varrella, mutta ehkä se ei ole vieläkään riittävä.

Uusi, puhelinmyyntiä koskeva laki astuu voimaan 1.6.2014. Se perustuu EU:n direktiiveihin. Myös tästä laista puuttuu kuluttajaviranomaisten ajama pykälä, jonka mukaan asiakkaan tulee allekirjoittaa ja hyväksyä kirjallisesti puhelimen välityksellä tehtävät sopimukset.

– Tätä kohtaa ei EU:ssa lakiin haluttu, pahoittelee Jukka Kaakkola.

Kaakkola myöntää, että epäasiallinen puhelinmyynti vahingoittaa reiluja pelisääntöjä noudattavia sähköyhtiöitä. Hän muistuttaa, että viime kädessä vastuu on aina emoyhtiöllä, tapahtui puhelinmyynti mistä maasta tahansa. Tämä pätee myös alihankkijan välityksellä tehtävään puhelinmyyntiin. Jos emoyhtiö on suomalainen ja myy alihankkijoiden kautta sähköä suomalaisille kuluttajille, Suomen lait koskevat myös alihankkijoita.

Puhelimitse tapahtuvaa sähkönmyyntiä koskevat tiukemmat vaatimukset kuin esimerkiksi lehtimyyntiä. Asiakkaalle on kerrottava selkeästi todelliset hintatiedot ja myös se, että puhelimessa sovittu sopimus on pitävä.

– Jokaisen asiakaspuhelun on oltava nauhalla. Äänityksen kuunteleminen on asiakkaan oikeus. Tätä oikeutta kannattaa käyttää silloin, kun asiakkaan ja yhtiön mielipiteet kaupasta menevät ristiin, kertoo Jukka Kaakkola.

Hän toivoo, että puhelinmyynnistä tiedotettaisiin kuluttajille enemmän, jotta epäreilua peliä pelaavat pelaajat saadaan kuriin.

VARMISTA ENNEN KUIN OSTAT SÄHKÖÄ PUHELIMITSE:
• tarkista, mikä on sähkön lopullinen hinta, kun lasketaan yhteen sekä sähkön myyntihinta että sähkön siirtohinta
• tarkista, kuinka kauan sopimus on voimassa ja kuinka pitkäksi ajaksi myyjä lupaa edullista sähköä
• vaadi sopimus allekirjoitettavaksi kotiin
• huolehdi siitä, että olet nähnyt ja hyväksynyt sopimuksen ennen kuin puhelusta on kulunut 2 viikkoa
• älä anna henkilötunnustasi tai syntymäaikaasi puhelimessa
• tarkista, tekeekö puhelinmyyntiyritys yhteistyötä paikallisen sähköyhtiön kanssa - tarkista asia myös paikallisesta sähköyhtiöstä
• jos epäröit sähkösopimukseen liittyvissä asioissa, ota välittömästi yhteyttä paikalliseen sähköyhtiöön, josta saat neuvoja ja apua



Takaisin
Ota yhteyttä