Naantalin Energia hankkii osuuden ydinvoimayhtiö Fennovoimasta
Julkaistu: 17.12.2010
Naantalin Energia on päättänyt hankkia osuuden ydinvoimayhtiö Fennovoimasta. Hankinta antaa hyvän pohjan yhtiön pitkän aikavälin sähkön hankinnalle. Tulevaisuudessa omalla sähköntuotannolla voidaan kattaa noin 25 prosenttia naantalilaisten asiakkaiden vuosittaisesta sähköntarpeesta.
- Noin kolmen megawatin osuuden hankkiminen parantaa Naantalin Energian kannattavuuden kehitystä ja tuo vakautta sähkön hinnoitteluun. Tähän asti olemme joutuneet hankkimaan sähkömme sataprosenttisesti ostosähkönä, joten olemme hinnoittelussamme olleet sidottuja markkinahinnan tasoon. Tulevaisuudessa sähkön hinta tullee edelleen nousemaan ja oman tuotannon kautta hintavaihtelun riski pienenee, Naantalin Energian toimitusjohtaja Pasi Haarala toteaa.
Naantalin Energialle avautui mahdollisuus osakkuuteen paikallisten energiayhtiöiden yhteisesti omistaman osakkuusyhtiön kautta.
Osuuden hankinnasta päätettiin Naantalin Energian hallituksessa yhtiökokouksen valtuuttamana marraskuussa. Hankintapäätös noudattaa yhtiön liiketoimintastrategiaa, jossa tavoitteeksi on kirjattu sähköntuotannon tai tuotanto-osuuksien hankintamahdollisuuksien selvitys.
Fennovoima perustettiin vuonna 2007. Valtioneuvosto antoi Fennovoimalle periaatepäätöksen ydinvoimalan rakentamiseksi ja eduskunta vahvisti sen vuonna 2010. Fennovoiman ydinvoima-hankkeessa on mukana muutaman suuren teollisuusyrityksen lisäksi 54 paikallista energiayhtiötä. Uuden ydinvoimalan on tarkoitus tuottaa sähköä osakkailleen vuodesta 2020 alkaen.
Lisätietoja Fennovoiman hankkeesta:
Ydinvoimayhtiö Fennovoima
Takaisin