Tietoa laskutuksesta
Kulutukseen perustuva laskutusSähkön toimituskohteet, joihin on asennettu etäluettava mittari, saavat laskutusjakson todelliseen kulutukseen perustuvan laskun. Laskutusjakso on normaalisti pituudeltaan kaksi kuukautta. Mikäli toimituskohteen pääsulake on on suurempi kuin 63A, on laskutusjakso yhden kuukauden pituinen.
Arviolaskutus
Sähkölaskutus perustuu toimituskohteen vuosikulutusarvioon, joka on muodostunut edellisen tasausjakson kulutuksen mukaan. Kotitalouksille laskutusjakso on kaksi kuukautta eli lähetämme vuodessa viisi arviolaskua ja yhden mittarilukemiin perustuvan tasauslaskun. Tasausajankohta on kesä-heinäkuussa.
Asiakkailla, joiden pääsulake on yli 63A, laskutusjakson pituus on yksi kuukausi, eli lähetämme vuodessa 11 arviolaskua ja yhden mittarilukemiin perustuvan tasauslaskun. Tasausajankohta on vuodenvaihde.
Siirtyminen etäluentaan vuonna 2013
Yhtiömme alueen kaikki asiakkaat saatetaan etäluettavan mittaroinnin piiriin vuoden 2013 loppuun mennessä. Tällöin myös em. arviolaskutus poistuu vähitellen käytöstä.