Naantalin Energia täytti 100 vuotta v. 2012!

Naantalin Energia on viettänyt 100-vuotisjuhlavuottaan kuluvana vuonna. Naantalin kaupunginvaltuusto perusti Naantalin kaupungin sähkölaitoksen 26.kesäkuuta 1912, ja sähkötoiminta alkoi jouluaattona 1912 kaupungin jouluvalojen sytyttämisestä. Sähkölaitoksen nimi vaihtui nykyiseen 1990-luvulla laitoksen yhtiöittämisen myötä.

Sadas toimintavuosi on merkittävä rajapyykki, joka on tämän päivän yritysmaailmassa jo aika harvinaista. Naantalin Energia on ollut mukana rakentamassa Naantalia ja varmistamassa osaltaan sitä, että kaupunki on hyvä paikka asua ja elää.

Naantalin Energia juhli tasavuosiaan jalkautumalla naantalilaisten pariin erilaisissa tapahtumissa ja energiansäästöviikokka sekä joulun alla. Huhtikuussa julkaistiin yhtiön 100-vuotishistoriikki, jonka on kirjoittanut toimittaja Matti Välimäki Raisiosta.

Syksyn päätapahtuma on Naantalin museon teemanäyttely "Naantalin 100 sähköistä vuotta", joka on avoinna arkisin klo 13-17 tiistaista 9.10. alkaen. Lue lisää täältä: Teemanäyttely Naantalin museossa

Juhlavuoden päättää Jouluvalo-tapahtuma tiistaina 18.12.2012 klo 18.30 - lähes päivälleen 100 vuotta siitä, kun ensimmäiset sähkövalot ovat Naantaliin syttyneet. Tervetuloa paikan päälle, Itsenäisyyden puistoon, museon viereen!
Jouluvalotapahtuma 18.12.2012


Toimitusjohtaja
Pasi Haarala
pasi.haarala a naantalinenergia.fi

Kerro meille sähkömuistosi

Juhlavuoden logo 150px

Olemme vuoden aikana olleet seuraavissa Naantalin tapahtumissa:
* Venemessut 25.-27.05.2012
* Livonsaari-päivä ja savukalamarkkinat lauantaina 16.06.2012, Velkua
* Jaakonmarkkinat lauantaina 21.07.2012, Rymättylä
* Unikeon markkinat perjantaina 27.07.2012, Naantali
* Viikinkimarkkinat lauantaina 25.8.2012, Merimasku
* Museon teemanäyttely Energiansäästöviikolla 9.-12.10.

Tapahtumissa on voinut osallistua vuoden pääarvontaamme, jossa on palkintona vuoden sähköt / tai sähköpolkupyörä! Arvonta suoritetaan 12.12.2012. klo 12.30.

Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
VERKKOVARAANI