Hiljenny jouluun

Joulun pyhinä vietämme paljon aikaa yhdessä ja kotioloissa. Sekä jouluvalmistelut että itse juhlahetket voi toteuttaa niin, että energiaa kuluu vähemmän. Samalla tulee aidosti hiljennyttyä jouluun. Tontut merkitsevät vihkoonsa kiltteysmerkintöjä, kun teet viisaita valintoja.

  • Käytä hyväksesi kylmiä talvikelejä. Jäähdytä jouluruoat ennen
    jääkaappiin laittamista kuistilla tai parvekkeella. Muista kuitenkin
    suojata ruokasi uteliailta ketuilta ja talitiaisilta.
  • Jos uunissasi on kiertoilmatoiminto, voit valmistaa useita
    laatikkoruokia yhtä aikaa monessa kerroksessa. Näin uuni on vähemmän
    aikaa päällä. Paistoaika lyhenee 15–50 % riippuen peltien määrästä ja
    paistaminen tapahtuu noin 20 °C matalammassa lämpötilassa kuin
    ylä-alalämpötoiminnolla. Sähkön säästö on noin 30 %. Kiertoilmauunia ei
    tarvitse esilämmittää.
  • Joulusauna on tärkeä perinne, mutta mieti jo ennakkoon, milloin
    menette saunaan. Kiukaan turha kuumentaminen ei kannata, kun ei enää
    löydy saunaan menijöitä.
  • Luo joulun tunnelmaa sammuttamalla turhia valoja ja sytyttämällä
    kynttilöitä valonlähteeksi. Muistathan, että elävä tuli vaatii aina
    valvontaa. Polta kynttilöitä palamattomalla alustalla riittävän kaukana
    verhoista. Huolehdi, että liekki ei jää palamaan yksin huonetilaan.
  • Varusta jouluvalot ajastimella tai ota pistoke irti seinästä, kun et ole kotona.
  • Tee joululahjavalinnat viisaasti. Kodin pienelektroniikan ja
    paristokäyttöisten lelujen sijasta voi lahjaksi antaa muutakin. Kirjat,
    pehmeät paketit ja lelut ilman elektronisia toimintoja ilahduttavat
    aivan yhtä lailla lahjansaajaa. Jos kuitenkin olet ostanut lapsille
    joululahjaksi leluja, jotka vaativat paristoja, suosi ladattavia
    akkuparistoja.
  • Suosi jouluvaloissa LED-valoja, koska ne kuluttavat vähemmän energiaa tavallisiin jouluvaloihin verrattuna.
  • Säästä itseäsi ja energiaa. Siivoa maltillisemmin ja käytä aikaa yhdessäoloon.


Lähteet:
Rakennaoikein.fi
Keittiotieto.fi
Energiateollisuus

Avainsanat energiansäästö
Ota yhteyttä